fbpx

Hei,

 

Sydämellisesti tervetuloa SannisShining -sivuston blogin ihka ensimmäisen kirjoituksen pariin. Blogini sisällöt käsittelevät positiivista psykologiaa, ratkaisukeskeisyyttä ja valmennusta. Näiden suurien teemojen sisällä viittaan myös neuropsykiatrisisiin oireyhtymiin (kuten ADHD, ADD, autisminkirjo, jne.) sekä positiiviseen pedagogiikkaan ja -kasvatukseen. 

 

Tavoitteenani on jakaa tutkittua tietoa positiivisen psykologian teemoista sopivan kepeällä ja helposti lähestyttävällä tavalla. Vaikka toisinaan viittaan nepsy-oireisiin, tulet huomaamaan, että samat lainalaisuudet koskettavat meistä ihan jokaista. Kenelläpä ei joskus olisi keskittymisvaikeuksia, aloittamisen haasteita ja tunteiden tai käytöksen säätelyn pulmia. Ehkä tietoisuus neuropsykiatrisista haasteista jopa auttaa meitä ymmärtämään paremmin itseämme sekä ympärillämme olevaa persoonien moninaisuutta.

 

Olen tehnyt muutoksia kotisivuihini ja yhdistänyt näin kaksi erillistä sivustoa, joten osa artikkeleista saattaa olla tuttuja Shining Nepsy -sivustoltani.

 

Toivon, että saat blogini kautta uusia ajatuksia, voimavaroja, vinkkejä, ehkä myös vertaistukea tai jopa uusia ystäviä. Olet myös enemmän kuin tervetullut antamaan minulle kirjoitusvinkkejä, ideoita, kertomaan omaa tarinaasi tai jopa kyseenalaistamaan kirjoituksiani. Ystävällinen, asiallinen keskustelu antaa minulle ja artikkelieni sisällölle paljon enemmän, kuin pelkät omat pohdintani ja omat kokemukseni. Muistathan myös liittyä postituslistalleni sekä tykätä sivustani Facebookissa, jotta et jää paitsi uusista postauksista.

 

 

Kuka minä sitten olen ja miksi kirjoitan tätä blogia?

 

Varsinainen esittelyni löytyy täältä, mutta halusin tässä ensimmäisessä kirjoituksessani avata hieman enemmän omia motiivejani. Olen siis ristimänimeltäni Sanna-Maija Nybergh, mutta paremmin minut tunnetaan nimellä Sannis. Olen työskennellyt erityisluokanopettajana pääkaupunkiseudulla vuodesta 2010. 

 

Vuosien varrella olen kokenut, että opetuksestani puuttuu jotakin. Alkuaikoina pistin sen kokemattomuuden piikkiin. Uskoin tekeväni monia asioita hyvin. Olin kova tekemään töitä ja etsimään ratkaisuja, mutta jokin kokonaisvaltainen punainen lanka puuttui. Pohdin, missä on fokukseni, mikä on oikea suunta, mikä on tärkeää, millä on lopulta oikeasti merkitystä? Mitä nämä lapset tarvitsevat, mitä he kaipaavat, mitä minä voin heille antaa?

 

Olen suorittanut erilaisia täydennyskoulutuksia niin erillisiin oppiaineisiin kuin myös tunnetaitoihin ja käyttäytymisen säätelyyn liittyen. Olen opiskellut pelillisyyttä sekä digitaalisten välineiden käyttöä oppimisen tukena, olen ollut työnohjauksessa sekä tehnyt paljon monialaista yhteistyötä mm. sairaanhoitajien, lääkäreiden ja sosiaalialan ihmisten kanssa.   

 

Vasta käydessäni muutaman lähipäivän mittaista positiiviseen psykologiaan ja vahvuuspedagogiikkaan pohjautuvaa koulutuskokonaisuutta keväällä 2015, etsimäni punainen lanka alkoi löytyä. Työni fokus ja suurempi merkitys alkoi kirkastua. Tästä innostuneena ilmoittauduinkin heti seuraavana syksynä alkavaan ratkaisukeskeisen neuropsykiatrisen valmentajan koulutukseen. Ratkaisukeskeinen työote onkin siitä lähtien ollut suuressa roolissa oman opetustyöni suunnittelussa, nepsy-valmentajana toimiessa sekä myös omassa henkilökohtaisessa elämässäni. Tulevissa kirjoituksissani tulen avaamaan kaikkea tätä (positiivinen psykologia, positiivinen pedagogiikka, luonteenvahvuudet, neuropsykiatrinen valmennus, ratkaisukeskeisyys, jne.) enemmänkin.

 

Tällä hetkellä työskentelen erityisluokanopettajan työn lisäksi valmentajana sekä lasten ja nuorten tunne- ja tietoisuustaito-ohjaajana.

 

 

Mikä on blogini tarkoitus?

 

Lyhyesti sanottuna tämän blogin tarkoitus on siis tuoda esille positiivisempaa ja ratkaisukeskeisempää, vahvuuksiin keskittynyttä kommunikaatiota sekä toimintatapoja jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen elämään. Tulen myös jakamaan käytännönläheisiä vinkkejä, joita voit hyödyntää omassa arjessasi.

 

Haluan herätellä ajatuksiasi, haastaa sinua kokeilemaan uutta, asettamaan oikeanlaisia tavoitteita, saavuttamaan niitä sekä löytämään omat vahvuutesi.

 

Vielä kerran tervetuloa ja ihanaa, että olet täällä!

 

-Sannis

 

 

Tykkää ja jaa somessa