Lapsen adhd-diagnoosi oli valtava helpotus – on tärkeää hakea apua sinnikkäästi
Voit myös kuunnella haastattelun podcastina klikkaamalla tästä >>
Mulla on tänään täällä vieras, joka on tullut kertomaan omaa ja lapsensa tarinaa siitä, mistä on lähdetty liikkeelle ja missä ollaan nyt.
Hän on myös käynyt noin vuosi sitten mun Vaali ja Vahvista -verkkovalmennuksen ja kertoo lopuksi myös lyhyesti siitä vanhemman näkökulmasta. Tervetuloa!
Kiitos!
Me sovittiin etukäteen jo, että haastatellaan tällä kertaa nimettömänä, eikö niin?
Joo se vois olla ihan hyvä, että mun lasta ei voi tunnistaa näistä tarinoista.
Kyllä, on tosi tosi tärkeä juttu laittaa itse myöskin rajat siihen, että miten haluaa julkisesti puhua asioista. Mutta on ihan mahtavaa, että halusit kuitenkin tulla kertomaan teidän tarinaa tänne.
Joo ilman muuta.
Haluisitko sä kuitenkin kertoa lyhyesti ilman näitä tunnistetietoja, että kuka olet?
Mä oon luokanopettaja ja perheen äiti. Elikkä mulla on kolme lasta ja keskimmäinen meidän lapsista on adhd-poika. Ja oon erityisopettajaksi opiskelemassa itse tällä hetkellä ja monenlaista. Mä voin ihan kohta kertoa lisää.
On tärkeää hakea apua, kun alkaa tuntua liian raskaalta
Joo, sulla on tosiaan tapahtunut tosi paljon tässä viimeisen vuoden tai parin vuoden sisällä ja oot tosi paljon lähtenyt itseäsi myöskin kehittämään näissä asioissa ja hakemaan sitä tietoa. Sä kerroit, että sun keskimmäiselle lapselle on diagnosoitu ADHD. Kertoisitko aluksi vaikka vähän siitä, että mikä teidät sai lähtemään hakemaan apua?
Joo, se on varmaan aika tyypillinen polku, mitä monissa perheissä joissa on erityislapsi. Kun lapsi on pieni, niin niitä haasteita alkaa vähitellen kertyä ja alkaa omat voimavarat jossain vaiheessa vähän niinkuin vähenemään. Ja sitten alkaa miettimään, et onkohan tää nyt ihan normaalia, et onks muilla näin rankkaa ja pitääkö olla näin rankkaa. Ja varsinkin, kun sitten meidän kaksi muuta lasta oli ikään kuin helppoja ja ilman tällaisia erityisvaikeuksia. Niin se alkoi sitten jossain vaiheessa tuntua siltä, että tässä nyt on jotain poikkeavaa.
Tää meidän poika on semmonen, että kaksivuotiaaksi asti sehän oli ikään kuin muutkin. Että ikään kuin helppo lapsi, mutta sitten kun pikkusisko syntyi niin silloin selkeästi alkoi tämä oireilu. En tiedä, liittyykö ikään vai sitten näihin tapahtumiin, ettei ehkä sitten enää ehtinyt niin paljoa keskittymään häneen.
Ja se polku oli sellainen, mikä on tosi hankala, koska pikkulapsillehan ei ikään kuin tehdä diagnooseja ja kaikki menee vielä kehityksen piikkiin ja uhmavaiheen piikkiin. Kaikki siis menee tällaisen tavallisen kehityksen piikkiin ja neuvolassakaan ei tullut mitään hälyttävää esiin.
Tuntuu, että aika kauan yritin sanoa päiväkodissa ja neuvolassa, että on liian raskasta ja että ei tää ehkä nyt enää ole ihan tavallisen raskasta. Mutta tuntuu, ettei kukaan oikein saa otetta siitä siinä pikkulapsivaiheessa.
On hyväkin asia, ettei lyödä diagnoosia liian aikaisin tai vääristä syistä, kun hakee apua, mutta jotain parannettavaa siinä voisi olla.
Joo, tää on aika sama, mitä tossa muutama viikko sitten puhuttiin, kun oli Nepsynmutsi-blogia kirjoittava Petra haastateltavana. Eli just sitä, että yrittää hakea aika aikaisessa vaiheessa apua ja sitten ei kuitenkaan tulla ihan kuulluksi. Ja sanotaan vaan, että se on ihan tavallista ja se menee ohi.
Toi on varmaan tosi tyypillistä ja tavallaan se on hyväkin asia, ettei lyödä jotain diagnoosia liian aikaisin tai vääristä syistä. Että on varmaan tosi vaikeeta tommonen pikkulasten neuropsykiatria, että kuinka aikasin niitä kannattaa tehdä. Mutta varmaan jotain parannettavaa vois olla siinä, että vanhempien huoli tavallaan otettais todesta. Usein vanhemmat kuitenkin näkee sen, että jotain mättää nyt.
Ihana eskariope tarttui toimeen ja auttoi hakemaan apua
Niinpä, no mitä sitten tapahtui? Missä vaiheessa teitä alettiin sitten kuuntelemaan ja ottamaan todesta?
Noin viisi-kuusi-vuotiaana oli todella ihana ja pätevä eskariope ja meidän lapsi sai olla siinä samassa ryhmässän viskarinkin, mikä oli tosi hieno juttu ja hän oli tosi isoksi tueksi. Ja hänen kanssaan mä sitten sitä pohdin, että mistä vois nyt hakea apua ja sitten me mentiin perheneuvolan kautta aluksi.
Ja tämmöisessä perheessä usein kaikki muutkin alkaa oireilla. Tuntuu, et mun puoliso oli todella väsyny ja mä aloin olla todella väsynyt. Siinä vaiheessahan sitä usein haetaan apua jo vähän kaikille.
Eikä siinä osattu sanoa, että nyt tämä yksi henkilö tässä perheessä nyt jotenkin on se ainut. Että yleiseen perheen voimavarojen puutoksen varmaan lähdettiin hakemaan apua aluksi perheneuvolasta. Valitettavasti siitä mä en saanu hirveesti irti. Että siinä vaiheessa tuntuu, et me oltiin kokeiltu jo tosi paljon ite ja ja tuntuu, että he eivät huomanneet ehkä sitten nostaa tätä lasta siihen keskiöön.
Että siinä enemmän puhuttiin siitä vanhempien jaksamisesta ja tavallaan jäi huomaamatta se, että meillä on oikeesti erityislapsi.
Eli vähän niin kuin, että puututtiin oireisiin, mutta ei sitten välttämättä ihan siihen, mistä se johtui.
Joo kyllä just näin. Eli sieltä perheneuvolasta ei sitten kuitenkaan ihan saanu sitä apua. Tuntuu, että me oltiin kokeiltu siinä vaiheessa jo tämmösiä kaikkia käytännön hommia, niinku tarrataulukoita ja muita, mistä siellä sit puhuttiin. Siihen mennessä sit oli tätä haasteellista aikaa ollut kuitenki jo kolme vuotta. Että oli ihan hirveesti monenlaista yritetty ja tuntuu, ettei niinku nähty tosiaan sitä lapsen roolia siinä.
Ja sit se vähän niinku hiipui siitä, että ei jatkettu enää.
Kaiken tavallaan käännekohta oli sit semmoiset itsetuhoiset puheet, että “ei muista kuitenkaan kukaan välitä” ja “ihan sama, jos vaan kuolen”
No mitäs sitten?
No sit tuli koulun aloitus ja siinä vaiheessa sitten räjähti niin sanotusti käsiin se tilanne. Huomattiin, et lapsi alkoi voida tosi huonosti ja vaatimukset kasvoi ja koulussa selvästi alisuoriutui koko ekaluokan. Ekaluokan syksy oli tosi raju. Hän on yleensä tarkka ja kunnianhimoinen ja yhtäkkiä mikään ei kiinnostanut ja ei halunnut tehä mitään.
Kaiken tavallaan käännekohta oli sit semmoiset itsetuhoiset puheet, että “ei muista kuitenkaan kukaan välitä” ja “ihan sama, jos vaan kuolen”. Ja siinä kohdassa oltiin niinku ekaluokan joulussa ja silloin mä vaadin tosi rajusti sitten apua. Koulussa ei oltu vielä huolestuttu, koska hän oli uusi oppilas eikä vielä tiedetty, että millainen hän on, mut mä sit tosi nopeesti vaadin koulupsykologille ja opettajan kanssa palaveria.
Ja mä luulen, et se oli nää itsetuhoiset puheet, jotka sitten herätti. Sitten koulupsykologi laittoi tosi nopeasti lähetteen avottiin, eli lastenpsykiatrian yksikköön. Sitten, kun sinne päästiin, tuli semmonen olo, että kaikki ymmärtää meistä kaiken.
Se lastenpsykiatri ensimmäisellä tapaamisella sanoi, että ihan selvä ADHD-diagnoosi
Ja ihan mieletön se helpotus, kun sitten käytiin taustat läpi tosi tarkkaan ja opettajan täyttämät lomakkeet ja kodin täyttämät lomakkeet. Se lastenpsykiatri ensimmäisellä tapaamisella sanoi, että ihan selvä ADHD-diagnoosi.
Ja se oli mulle tavallaan yllätyskin, koska hän ei ollut sellainen ylivilkas. Se oli mullekin jäi vähän niinku piiloon että ne kaikki muut taipumukset, jumittamiset, raivarit ja muut, niin mä en ollut heti mieltänyt niitä adhd:ksi.
Mut sit kun hän sen niinku lausui meille, niin se oli kyllä ihan valtava helpotus. Tavallaan myös suru, mutta sellanen olo et vihdoin joku näkee tän kokonaisuuden.
Ja hän sanoi, että hänellä on ihan selkeänä omassa päässään sellainen skaala kaikista lapsista, joita hän on hoitanut. Että hän tavallaan tietää just, missä kohdasssa meidän lapsi on.
Ja oli tosi vapauttavaa että tää ei oo sellainen epäselvä mytty, et on vaan hankalia tilanteita, vaan et tällä on joku nimi.
Ihanaa varmasti päästä sellaisen ammattilaisen käsiin, joka ihan oikeesti tietää, et “tässä nyt mennään ja tätä tehdään seuraavaksi ja tää johtuu tästä”.
Joo se oli ihan mieletön ja tosi vapauttavaa. Ja sitten se sanoikin meille, että nyt voitte niinku lopettaa kaiken yrittämisen vähäks aikaa. Te olette yrittänyt ihan tarpeeksi ja se ei ole nyt teistä kiinni, et kuinka paljon te yritätte.
Jokainen vanhempihan yrittää ikäänkuin siihen normimuottiin niin kauan, kun joku sanoo, et ei tarvi.
Kun huomaa vuosi vuodelta, että ei vaan mene tähän samaan muottiin millään ja sitten turhautuu ja miettii, että miks mä en osaa tai miksi me tehdään väärin jotain
Jokainen äiti ja isä yrittää olla sellanen, että menis hyvin ja menis niin kuin odotetaan. Ja niinku toivotaan ja ajatellaan lapsen olis hyvä kasvaa. Ja sit kun huomaa vuosi vuodelta, että ei vaan mene tähän samaan muottiin millään ja sitten turhautuu ja miettii, että miks mä en osaa tai miksi me tehdään väärin jotain. Niin se loppui siihen päivään.
Joo voin kuvitella, et sellainen vapauttaa tosi paljon sitä omaa mieltäkin, kun saa ikäänkuin luvan, et nyt mun ei tarvii yrittää tunkea tähän samaan muottiin.
Se oli se oli ihan todella käänteentekevää, että se ei oo meistä kiinni, kuinka huonosti tai hyvin me osataan tehdä jotain rutiineja. Vaikka ne totta kai auttaa asiaa ja on hirveesti väliä, mitä me tehdään, mut siinä vaiheessa, kun oikeesti on erityis lapsen diagnoosista kyse niin sillon, vaikka me tehtäis mitä, niin se ei niinkuin ratkaise sitä.
Lue myös: Näin tunnistat omat ja perheesi vahvuudet – ja opit hyödyntämään niitä jokapäiväisessä arjessa
Tuntuu, että maailma on täynnä pikkupoikia, jotka on väärin ymmärretty, kun ne ei saa välttämättä sitä oikeeta diagnoosia tai apua
Millaisia tunteita se herätti. Kerroit, et tuli semmonen suru, mut sit toisaalta suuri helpotus. Mitä muuta?
No mä nyt ihan liikutun. Se on tosi iso juttu, että onhan se kuitenkin koko loppuelämän tietyllä tavalla “leima”. Mutta kyl mä nään, et se on enemmänkin vaan mahtavaa, et se löytyi ja, että sai avun.
Tuntuu, et maailma on täynnä pikkupoikia, jotka on väärin ymmärretty, kun ne ei saa välttämättä sitä oikeeta diagnoosia tai apua.
Miten se diagnoosin saaminen sitten, mitä siitä seurasi, miten se muutti teidän arkea?
Lastenpsykiatri oli sitä mieltä että heti aloitetaan lääkekokeilu. Hän oli hyvin päättäväinen siinä ja sanoi, että kaikki täyttyy, mitä siihen tarvitaan. Kun on diagnoosin saanut, niin silloin voidaan aloittaa. Meillä kävi aivan satumainen tuuri. Mä oon kuullut, et ne ei aina sovellu ne lääkkeet ja pitää koittaa monia merkkejä ja annostuksia. Mutta meillä se toimi heti. Se oli ihan mieletön muutos, et se muutti meidän elämän.
Mä oon nähnyt erityisluokanopettajana tosi paljon lääkekokeiluja. Ja siinä saattaa kestää pitkänkin aikaa, että löytyy se oikea lääkitys ja oikea annostus. Mut ihana kuulla, että saitte heti siitä apua.
Meillä oli myös tosi iso asia melatoniini nukutukseen illalla. Me ei oltu koskaan edes kuultu, et sitä voisi käyttää. Mä todella ihmettelen, että miks kukaan ei ollut sanonut siitä mistään. Sitähän olisi voinut koittaa jo paljon aiemmin, kun se ilta oli meillä aina pahin.
Hän ei siis koskaan väsynyt iltaisin niin ja se ei vaan koskaan katkennut se rumba ja kiihtyi vaan johonkin yhteentoista asti joka ilta. Niin se, että kun tulikin se normaali väsymys, niin se oli ihan uskomaton tunne. Että nyt hän väsyy samaan aikaan, kun muut siinä yhdeksän jälkeen ja nukahtaa. Se oli meillä todella suuri asia myös.
Siihen asti oli ollut ihan hirveä huoli koko ajan, et miks se aina raivoaa, mikä sillä on ja miksi se ei koskaan ole tyytyväinen.
Ja sit se lääke vaikutti siihen kouluun et se alisuoriutuminen loppu. Hän on tosi taitava ja se muuttui, että hän kiinnostui taas koulutyöstä ja jaksoi keskittyä siellä.
Tavallaan sellainen hyväntuulisuus on yksi todella iso muutos että hän oli siihen asti ikään kuin todella usein vihainen ja semmonen raivoisa. Sehän vaikuttaa koko perheen tunnelmaan jos on koko ajan semmoinen raivo päällä. Että se oli yks tosi iso muutos.
Kyllä, se vapauttaa tosi paljon.
No joo, se vapauttaa ja se tuli itselleki vähän sitä palkintoa, et sillä on hyvä olla. Siihen asti oli ollut ihan hirveä huoli koko ajan, et miks se aina raivoaa, mikä sillä on ja miksi se ei koskaan ole tyytyväinen. Se oli ikään kuin hirvee syyllisyys itellekin tietenkin, koska haluaisi, että oma lapsi voisi hyvin.
Totta kai, ja sit sitä kautta saa tosi paljon niitä hyviä kokemuksia myöskin. Että saa sellaista positiivista kierrettä sen negatiivisen kierteen sijaan.
Joo, se on ihan tosi merkittävää, et se hyvä alkaa ruokkia itseään ihan selvästi.
Toimiva yhteistyömalli koulussa tulee monenlaisia oppijoita
Sä oot sit sen jälkeen lähtenyt itse opiskelemaan nepsy-valmentajaksi erityisopettajaksi. Sä oot siis saanut ihan kunnon kipinän.
Kyllä, mä oon ihan täysin hurahtanut erityislapsiin. Musta tuntuu, että vaikka luokanopettajan työstä tykkään tosi paljon, oon vaan huomannut sen, että ne meidän taitavat ja tasapainoiset lapset pärjää joka tapauksessa.
Ikään kuin haluisin auttaa sit niitä, jotka tarvii sitä erilaista ymmärrystä. Tästä tiedonjanosta tuli ihan valtava, kun saatiin tämä diagnoosi. Että haluaisi ahmia sen kaiken tiedon, mitä tässä on tarjolla.
Nyt olenkin saanut työssäni tosi paljon toteuttaa tätä erityisopettajuuttakin, kun meillä on tämmönen yhteisopettajuus erityisluokan kanssa. Meillä on koko ajan erityislapset siinä ja mä oon tykännyt siinäkin tosi paljon.
Kuulostaa hyvältä. Haluaisitko sä kertoa vähän tarkemmin, että miten se teidän yhteistyö toimii?
Joo mä voin sanoa sillai lyhyesti, että kun puhutaan integraatiosta ja siitä, et onks se toimiva vai ei. Tämmönen malli on musta tosi toimiva. Tässä on erityisluokanopettaja, avustaja ja luokanopettaja eli meillä on tarpeeksi aikuisia.
Meillä on tässä kutosluokat, eli iso luokka ja pieni luokka tekee koko ajan yhteistyötä. Eli me pystytään tekemään kaikenlaisia mahdollisia ryhmiä aina sen mukaan, kuka tarvitsee apua.
Siinä on hyötyneet ison luokan oppilaat, jotka on päässyt välillä pienempiin ryhmiin vaikka matikassa tai enkussa. Ja sitten taas nää erityisluokan oppilaat hyötyy ihan hirveesti siitä, että saa olla ison joukon mukana ja mukana ikään kuin meiningeissä eikä eristettynä sillä tavalla pieneen kuplaan.
Ja sit aina tarpeen mukaan, jos joku oppilas tarvii vielä enemmän rauhaa, on pystytty koko ajan säätelemään sitä sen mukaan, kuka tarvitsee mitäkin.
Ja sitten taas erityisluokassa on monia taitavia vaikka matikassa, jotka pystyy olemaan sitten ison luokan mukana. He ihan turhaan olisivat vaikkapa juuri siinä aineessa sitten pienemmässä ryhmässä.
Kuulostaa tosi toimivalta.
Malli, jossa kaikki voittaa
Tää on ollut kyllä ihan älyttömän hedelmällistä ja sitten nämä ison luokan taitavat ja pärjäävät on saanut semmoisen todellisen arvokoulutuksen ja tasa-arvokasvatuksen
Se ei olut kaikille ihan helppoa ottaa tällaista yhteistyötä, mutta he ovat kyllä hirveesti oppineet siitä, että mite erilaiset ihmiset on kaikki kuitenkin ihan samanlaisia loppujen lopuksi.
Joo, tää on sellanen malli, missä ihan kaikki kaikki voittaa ja kaikki saa tosi paljon paljon. Ja just se joustavuus siinä kuulostaa tosi hyvältä.
Joo ja siinä mullaki on siinä isossa luokassa muutama semmonen todella heikko oppija, jotka on sitte saanut ihan mielettömän panostuksen, kun he saavat ikäänkuin olla siinä pienessä ryhmässä. Sekin tuntuu ihan luksukselta, koska yleensähän he eivät saisi niin paljoa tukea. Heillä olisi laaja-alaisen erityisopettajan tunteja vaikka kaksi viikossa ja se on hirveen vähän. Tässä on niin kuin monenlaisia voittajia.
Toivottavasti tällaiset mallit lisääntyisivät tässä lähivuosina, koska nyt alkaa olla tällaisia hyviä kokemuksia tällaisistä malleista.
Kokemuksia Vaali ja vahvista -valmennuksesta
Sä olit myös vuosi sitten keväällä mun Vaali ja vahvista -vanhempainvalmennuksessa. Haluaisitko sä kertoa siitä siitä kurssista vähän? Tai ylipäätään, että mitä lähdit sieltä kurssilta hakemaan ja minkälaisia kokemuksia sulla siitä sitten tuli?
Joo, mun mielestä se oli älyttömän hyvä ja kiinnostava. Varmaan lähdin hakemaan just tätä, esimerkiksi näitä vahvuusasioita. Että kuinka erityislasten kanssa aina kannattaa tää positiivinen psykologia ja kaikki “huomaa hyvä” -asiat, mitä hänen elämässä voi olla, niin saada osaksi arkea. Se oli musta tosi kantava ja hyvä teema sillä kurssilla.
Se oli myös semmonen, missä tavallaan pystyi erilaiset perheet ottamaan tai poimimaan sieltä, mitä itelle sopii. Että vaikka oli ikään kuin paljon kokemusta itsellä, niin sitä pystyy tekemään omalla tyylillä, koska siinä asetettiin se tavote omalle perheelle. Se oli musta tosi hyvä idea, koska siinä voi jokainen asettaa sit sen oman perheen tavoitteen.
Materiaalit oli tosi selkeitä ja se oli ihanaa, että ne on vuoden käytettävissä. Mä taas just joku kerta palasin siihen toiminnanohjauksen videoon. Se oli esim. yks semmonen tosi hyvä, mitä mulle jäi mieleen. Toiminnanohjaus on usein vähän epäselvä, mutta niissä materiaaleissa se oli jaoteltu selkeästi paloihin. Se mulla jäi mieleen.
Ja siinä ei tullut sellaista painetta, että on pakko tehdä jollain tavalla, vaan siinä oli ihana se tyyli semmonen harmoninen. Sellainen, että lempeästi kannustaa yrittämään uusia asioita.
Kiva kuulla, että siitä oli hyötyä myöskin sellaiselle, joka oikeasti tietää jo tosi paljon asioista ja on kokeillut monenlaisia keinoja.
Elämän ei tarvitse olla liian rankkaa. Sen ei se kuulu olla sellaista, että kaikki on vaan uupuneita ja äiti menee itkien joka ilta nukkumaan.
No hei, oisko jotain mitä sä haluaisit vielä sanoa vanhemmille jotka on tällaisten asioiden äärellä?
Ainakin mä haluaisin sanoa sen, että kannattaa tosi sinnikkäästi vaan hakea apua. Monet lannistuu, että “no ei me sit varmaan tarvita apua” ja sit se jatkuu se perheen pahoinvointi.
Kannattaa vaan aina seuraavaan paikkaan vaan lähteä kysymään ja niin kauan, että löytyy se omalle perheelle sopiva ratkaisu.
Elämän ei tarvitse olla liian rankkaa. Sen ei se kuulu olla sellaista, että kaikki on vaan uupuneita ja äiti menee itkien joka ilta nukkumaan. Se ei oo normaalia ja sitä ansaitsee sen avun myös muualta.
Tosi tärkeitä sanoja tähän loppuun. Kiitos sulle tosi paljon kun tulit tähän haastateltavaksi. Tosi tärkeitä asioita, kiitos.
Kiitos, moikka.
Olipa mahtavaa saada taas haastatella. Nämä haastattelut ovat itsellenikin äärimmäisen tärkeitä ja uskon, että moni vanhempi pystyy samaistumaan tähän.
Mainitsimme haastattelussa lyhyesti Vaali ja vahvista -vanhempainvalmenuksen. Valmennuksen ovet aukeavat pian, joten jos kiinnostuit, pysy ihmeessä kuulolla! Ilmoittelen valmennuksesta täällä kotisivuillani sekä somekanavissa.
Parhaiten saat kuitenkin tiedon, jos olet sähköpostilistallani. Pääset listalle esim. osallistumalla webinaariin Tue lapsesi vahvuuksia ja tunnetaitoja – ja jaksa itse paremmin perjantaina 16.4. klo 12.
Varaathan paikkasi nopeasti, sillä ensimmäinen webinaari tuli täyteen muutamassa päivässä.
