Voit nyt kuunnella blogikirjoituksen myös podcastina klikkaamalla tästä >>

Syytteleekö lapsesi itseään tyhmäksi? Liian monta kertaa olen kuullut pienen lapsen sanovan “ olen tyhmä”, “en osaa mitään”, “en koskaan opi”, tai jotakin muuta yhtä surullista. Monilla lapsilla, joilla on adhd tai muita nepsy-piirteitä, ovat kuulleet lyhyenkin elämänsä aikana paljon kieltoja, komentoja ja käskyjä. He kokevat jatkuvia epäonnistumisia ja se vaikuttaa heidän itsetuntoonsa. 

Jo todella pienillä lapsilla saattaa olla usko itseensä ja omiin kykyihinsä todella hukassa. Tämä on mielestäni äärimmäisen surullista. 

Tässä artikkelissa haluan kertoa sinulle, kolme syytä, miksi nämä lapset epäonnistuvat ja ennen kaikkea, mitä sinä voit tehdä sen korjaamiseksi. Kerron myös luonteenvahvuudesta nimeltä “anteeksiantavuus” ja siitä, mikä merkitys sillä on lapsen itsetuntoon. 

Kirjoitin tammikuun alussa sinulle kirjeen, jossa kerron anteeksiantavuudesta ja itsemyötätunnosta aikuisen näkökulmasta. Suosittelen, että käyt lukemassa myös sen.

Kirje sinulle, erityislapsen vanhemmalle

Miksi nepsy-lapset epäonnistuvat ja mitä tehdä sen korjaamiseksi?

Lapsilta, joilla on neuropsykiatrisia erityispiirteitä (nepsy) odotetaan usein samoja asioita ja samassa tahdissa kuin muilta, neurotyypillisiltä lapsilta ja valitettavan usein he epäonnistuvat näiden odotusten edessä. He epäonnistuvat kolmesta syystä, jotka kerron seuraavaksi. Haluan myös kertoa, mitä sinä voit tehdä sen korjaamiseksi. 

1. Odotukset ovat liian suuria

Nepsy-lapsilta vaaditaan, että he pystyisivät istumaan aloillaan, oppimaan lukemaan tai laskemaan, odottamaan vuoroaan, säätelemään tunteitaan, kertomaan haluistaan tai tarpeistaan, vaikka heidän aivonsa eivät VIELÄ ole kykeneväisiä siihen. 

Heitä myös estää se “taakka”, joka on tullut lukuisista aiemmista epäonnistumisista. Joten vaikka he pystyisivätkin oppimaan jonkun asian helpostikin, heillä saattaa olla uskomus osaamattomuudesta. Sen takia on todella tärkeää, että sinä aikuisena otat ohjat käsiisi ja aloitat pienentämään tavoitteita ja pilkkomaan niitä niin pieniin palasiin kuin vain mahdollista. 

Mitä enemmän lapsen on mahdollista saada onnistumisen kokemuksia, sitä parempi. Joten vaikka sinusta tuntuisi, että tavoitteet on pilkottu jo ihan naurettavan pieniin askeliin, mieti, voiko niitä vielä vähän pienentää. 

Valitse vain yksi tavoite kerrallaan, pilko se pieniin askeliin ja lähde yhdessä lapsen kanssa opettelemaan uusia taitoja. 

2. Lapsi ei saa tarpeeksi tukea

Odotatko, että lapsesi pitäisi osata tietyt asiat, kuten hänen vanhempi siskonsa tai veljensä, tai vaikkapa naapurin Liisa? Ei, jos lapsi ei osaa, hän tarvitsee apuasi. Piste. Jos lapsi kerta toisensa jälkeen toimii väärin tai epäonnistuu, auta häntä eteenpäin. Pilko taito pienempiin askeliin, kuten edellisessä kohdassa. 

Tue ja neuvo kädestä pirtäen. Kannusta. Keksi luovia keinoja, miten selviytyä hankalista tilanteista. Ennakoi, etteivät tilanteet kärjisty, ennen kuin lapsen (ja omat) keinot loppuvat.

Lapsen voi joskus olla vaikea ottaa tukea vastaan, etenkin, jos hänellä on uskomus omasta osaamattomuudestaan. Tuen ottaminen vastaan vahvistaa entisestään hänen käsitystään huonoudesta. 

Siksi onkin tärkeää löytää oikeat keinot tukea lasta, luoda turvallinen ilmapiiri, jossa voi, saa ja jopa pitääkin epäonnistua. Jossa epäonnistumiset eivät ole epäonnistumisia vaan parhaita mahdollisuuksia oppia. 

Kysy myös itse lapseltasi apua, sinulle hankalissa asioissa. Opeta lapselle, että me kaikki tarvitsemme välillä toistemme tukea.

3. Lapsi ei osaa antaa anteeksi itselleen

Moni neuropsykiatrisesti oireileva lapsi kokee usein itsensä tyhmäksi tai huonoksi. Tämä johtuu usein näistä kahdesta ensimmäisestä kohdasta. Siitä, että lapselta odotetaan liikoja tai siitä, että hän ei ole saanut tarpeeksi tukea. 

Ja nyt haluan sanoa, että tämä ei missään tapauksessa ole sinun vikasi lapsen vanhempana!

Tämä on yhteiskunnallisten normien vika (jos nyt halutaan syyllisiä etsiä). Se on sen vika, mitä yhteiskunta meiltä odottaa. Mitä se odottaa meidän lapsiltamme, mitä se odottaa meiltä vanhemmilta. Ja vielä kun mietitään tarkemmin lapsen maailmaa, mitä päiväkodissa ja koulussa heiltä odotetaan ja millaisiin “normeihin” heitä koko ajan vertaillaan. 

Myös lapsi itse vertailee itseään jatkuvasti muihin lapsiin ja jos hän ei kykene samaan kuin muut, hän helposti kokee itsensä tyhmäksi ja huonoksi. Tämä nakertaa pala palalta hänen itsetuntoaan, luottamustaan omiin kykyihinsä ja lisää entisestään hänen kriittisyyttään ja vaativuuttaan itseään kohtaan.

Tämä voi näyttäytyä kieltäytymisenä, levottomuutena tai jopa raivokohtauksina. Tämä ei kerro lapsen uppiniskaisuudesta, vaan se kertoo lapsen epävarmuudesta ja valtavasta myötätunnon ja anteeksiannon tarpeesta. 

Anteeksi antaminen lisää toipumiskykyä

Anteeksiantavaisuus on mielestäni yksi olennaisimmista asioista, kun pohditaan toipumiskykyä elämän haasteiden ja stressaavien tilanteiden varalle. Toipumiskyvystä käytetään myös nimitystä resilienssi. Resilienssi on sietokykyä, myösteistä selviämistä, sekä uskoa omiin kykyihin ja selviytymiseen (Luthat, Cicchetti & Becker, 2000)

Ne ihmiset, joilla on hyvä toipumiskyky, kykenevät suhtautumaan rennommin tulevaan ja myös odottamattomiin asioihin, jotka eivät ole heidän kontrollissaan (Uusitalo-Malmivaara, Vuorinen, 29016).

Mitä toipumiskykyisempi lapsi on, sitä helpommin hän löytää asioista ja tilanteista myönteisiä tunnekokemuksia, ja mitä enemmän hän kokee myönteisiä tunteita, sitä toipumiskykyisempi hänestä tulee (Malmi…)

Miten opetat lasta olemaan toipumiskykyisempi ja antamaan anteeksi itselleen?

Toipumiskyky kasvaa vuorovaikutuksessa. Kun tuet ja kannusta lastasi, sanoitat hyvää, kerrot, miten paljon rakastat ja opetat, miten selviytyä haasteista huolimatta, lapsen resilienssivarastot karttuvat.

Kaikki tämä vaikuttaa lapsen aivoihin ja luo uusia muistijälkiä ja uusia selviytymiskeinoja. Ne oppivat keskittymään hyvään epäonnistumiseen sijaan.

Ann Mastenin (2014) mielestä lapsen toipumiskyky on jaettua toipumiskykyä. Se ei siten ole vain lapsen ominaisuus tai taito, vaan se on jaettuna lapsen ihmissuhteissa kaikkien niiden ihmisten välillä, joiden kanssa hän elää.

Tämä on mielestäni ihanan myötätuntoinen ajatus. Vaikka lapsen oma toipumiskyky olisi vasta rakentumassa, me äidit ja isät, meillä on voima vahvistaa sitä ja tukea sitä omalla toipumiskyvyllämme.

Kirjoitin joulukuussa myös rakkauden mikrohetkistä. Ne liittyvät oleellisesti myös anteeksiantavaisuuteen sekä lisäävät myönteisiä tunnekokoemuksia. Voit lukea kirjoituksen täältä.

Anteeksiantavaisuus luonteenvahvuutena

Anteeksiantavaiset henkilöt suhtautuvat lempeästi niin toisiin ihmisiin kuin myös itseensä. He ymmärtävät, että virheet kuuluvat elämään ja että jokainen tekee niitä. Jokainen ansaitsee kuitenkin toisen mahdollisuuden. Anteeksiantavainen ihminen on hyvä myös itse pyytämään anteeksi ja tekee usein aloitteen sovinnonteon vuoksi. 

Anteeksiantavuus kuuluu kohtuullisuuden hyveeseen. Kohtuullisyyden hyve tarkoittaa kykyä vastustaa liioittelua ja ylenpalttisuutta. Muita kohtuullisuuden hyveeseen kuuluvia luonteenvahvuuksia ovat vaatimattomuus, harkitsevaisuus ja itsesäätelykyky.

Koska lapset oppivat meidän aikuisen esimerkistä, pohdi, onko anteeksiantavaisuus sinun luonteenvahvuutesi.

• Millaista on oma sisäinen puheesi? Sätitkö vai kannustatko itseäsi?
• Onko sinun helppo antaa anteeksi muille ihmisille?
• Onko sinun helppo antaa anteeksi itsellesi?
• Miten toimit, kun kohtaat epäonnistumisia? Lannistutko vai uskotko, että kaikki järjestyy?
• Pidetäänkö sinua kannustavana tyyppinä?
• Muistele jotakin vaikeaa tilannetta, joka kuitenkin kääntyi hyväksi. Mitä silloin tapahtui? Mitä sinä teit? Miten huomasit, että tilanne olikin muuttunut? Mitä voit oppia tästä jatkoa ajatellen?

Näin tuet lapsesi anteeksiantavuutta:

• Näytä esimerkkiä. Pyydä anteeksi omia tekemisiäsi ja sanomisiasi silloin, kun siihen on aihetta.
• Kannusta ja kehu lastasi herkästi
• Lohduta, kun lapsesi epäonnistuu ja auta häntä löytämään asiasta hyviä puolia.
• Lue lapsellesi kirjoja tai kotsokaa elokuvia, joissa päästään vaikeuksista voittoihin. 
• Aseta lapsellesi sopivan pieniä tavoitteita, joita hän pystyy saavuttamaan. Nosta rimaa pikkuhiljaa askel askeleelta.
• Juhli onnistumisia

Pidäthän siis mielessä nämä kolme seikkaa, niin sinun ei tarvitse enää miettiä, miksi nepsy-lapset epäonnistuvat ja mitä tehdä sen korjaamiseksi:

1. Pilko tavoitteet pieniksi askeliksi ja juhli jokaista onnistumista.
2. Tue ja auta lasta saavuttamaan tavoitteet ja onnistumaan.
3. Opeta lapsellesi kasvun asennetta. Opeta hänelle, että haasteet ja epäonnistumisetkin kuuluvat asiaan ja ne ovat mitä parhaimpia mahdollisuuksia oppia. Auta lastasi hyväksymään itsensä ja kannattele häntä silloin, kun hän sitä tarvitsee.

Lue myös:

Kirje sinulle, erityislapsen vanhemmalle

Rakkauden mikrohetket lapsesi kanssa luovat hyvinvointia ja parantavat tunnetaitoja

Epäonnistuminen on uusi mahdollisuus – kokeile vaikka

Onko lapsellasi heikko itsetunto oppijana?

Lähteet:

Uusitalo-Malmivaara, Vuorinen, Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa, PS-kustannus, 2016

https://www.viacharacter.org/character-strengths/forgiveness